Maanantai 18.2. klo 19 Kansallisteatteri, Willensauna. Maksuviite 34267.

Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 16.1. Lippuja 100 kpl, à 30 euroa.

Pajtim Statovci kuuluu tämän ajan mielenkiintoisimpiin suomalaisiin kirjailijoihin. Hänen palkittu romaaninsa Kissani Jugoslavia ilmestyi 2014, ja sen jälkeen se on käännetty lukuisille kielille. Näyttämöllä Kissani Jugoslavia seuraa erään perheen kohtaloita Suomessa ja Kosovossa. Näytelmä kulkee kahdella aikatasolla.

Johanna Freundlichin ohjaama, maagisen realismin ja absurdin komedian sävyttämä esitys on rujonkaunis kasvutarina eri kulttuurien ja identiteettien väliin jäävistä ihmisistä, kiperistä perhesuhteista ja todellisen rakkauden löytämisestä. Sodan jaloista lapsena Suomeen muuttanut Bekim on Kosovon albaani, joka opiskelee filosofiaa, unelmoi elokuva-alasta ja harrastaa satunnaisia miessuhteita. Hän hankkii itselleen lemmikin, boakäärmeen, joka tuo hänen elämäänsä turvallisuuden tunnetta, mutta ulkopuolisia eläin pelottaa. Tilanne saa uuden käänteen, kun Bekimin luokse muuttaa puoleensavetävä ja kahdella jalalla kulkeva Kissa. Bekimia esittää Toni Harjajärvi, Kissaa Ville Tiihonen. Vuoden 1980 Jugoslaviassa maalaistyttö Emine istuu vuorenrinteellä ja haaveilee tulevaisuudesta, joka tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia. Todellisuudessa hänen odotetaan menevän nuorena naimisiin ja siten täyttävän naisen perinteisen paikan yhteisössä. Tytön sulhanen on komea ja oppinut Bajram. Nuorenparin hääpäivänä Balkanin taivaalle alkaa kertyä pahaenteisiä pilviä. Emineä esittää Sari Puumalainen, Bajramia Petri Liski.