Keskiviikko 23.11.2022 klo 19 Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 23.10.2022. Lippuja on 50 kpl, à 42 euroa. Maksuviite 30779.
Ingmar Bergmanin tunnettu elokuva ei luultavasti koskaan ole jättänyt katsojiaan kylmäksi, ja nyt tämä draama on tarjolla teatterissa. Alexander ja hänen pikkusiskonsa Fanny elävät onnellista lapsuutta boheemin teatterisukunsa keskellä, kunnes heidän isänsä kuolee ja äitinsä menee naimisiin papin kanssa. Emilie-äiti kuvittelee saavansa uuden onnellisen perheen, mutta mies paljastuukin tyranniksi, joka ottaa erityisesti Alexanderin vallankäyttönsä kohteeksi. Pojan vilkas mielikuvitus auttaa kuitenkin häntä selviytymään ja näkemään asioita, joita muut eivät näe. Luvassa on vahva esitys, joka valaa uskoa selviytymiseen ja elämän voimaan.
Fannyn roolissa esiintyy Elena Leeve, ja Alexanderina on Olavi Uusivirta. Muissa rooleissa nähdään Eero Aho, Anna-Maija Tuokko, Rea Mauranen ja Esko Salminen sekä Rauno Ahonen, Veera Anttila, Helena Haaranen, Pekka Huotari, Sanna-June Hyde, Santeri Kinnunen, Jouko Klemettilä, Jari Pehkonen, Emmi Pesonen, Raili Raitala, Leena Rapola ja Aino Seppo. Tekstin on sovittanut ja esityksen on ohjannut Paavo Westerberg. Dramaturgina on ollut Hanna Piirto, ja suomennos on Elina Hytösen.
Tiistai 22.11.2022 klo 19 Kansallisteatteri, Omapohja. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 21.10.2022. Lippuja 20 kpl, à 35 euroa. Maksuviite 30520.
Entä jos Suomi-Filmin arkistoista löytyisi salaiset kansiot, joissa kaikki on toisin? Kansakunnan suurromaanin ja elokuvan sankari olisikin rouva Koskela, jonka kuolemattomia lausahduksia siteerattaisiin synnytyssaleissa ja Arkadianmäellä. Kansa nauraisi katketakseen kukkahattuisen Pirkko Puupään ja näsäviisaan neiti Pätkän kohelluksille. Miehiä ei juuri näkyisi.
SuomiFilmin Salaiset Kansiot kirjoittaa suomalaisen elokuvan historiaa uusiksi ja tekee samalla läpileikkauksen elokuvahistorian naisroolien jatkumosta nykypäivään. Komedia vyöryttää näyttämölle kansallisessa alitajunnassamme yhä vaikuttavia mielikuvia naiseudesta ja naisen roolista, joita Suomen kultakauden filmit ovat ihmisten mieleen juurruttaneet. Esitys kohdistaa katseen rakenteisiin,
jotka tänäänkin estävät itsen ja toisen kohtaamisen.
Ajatuksia herättävässä esityksessä nähdään Pinja Hahtola ja Mari Lehtonen, jotka ovat myös kirjoittaneet ja dramatisoineet tekstin. Näytelmän on ohjannut Ria Kataja.
Lauantai 19.11. klo 13 Tampereen Teatteri. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 18.10.2022. Lippuja on 60 kpl, matkan kokonaishinta on 125 euroa. Maksuun sisältyvät matkat, ateria ennen esitystä (pääruokana paistettua kananrintaa), väliaikakahvi ja teatterilippu. Maksuviite 30973.
Matkalle lähdemme Nurmijärven Linjan bussilla Helsingistä Kiasman edessä olevalta tilausajopysäkiltä klo 9.00. Ennen esitystä on lounas teatterin ravintolassa klo 11.30. Esitys alkaa klo 13, ja sen päätyttyä lähdemme klo 15.30 Helsinkiin. Perillä Kiasman pysäkillä olemme noin klo 18.00.
Anastasia-musikaali pohjaa Romanovien suvun ja keisari Nikolai II:n perheen kohtaloon, ja siihen liitettyyn mysteeriin. Esityksessä liikutaan Romanovien palatsista Venäjän vallankumouksen keskelle ja Pariisiin, missä nuori ja rohkea Anja etsii itseään ja menneisyyttään.
Musikaalin ohjaa Suomen eturivin musikaaliohjaaja Samuel Harjanne, joka on ohjannut muun muassa musikaalit Priscilla, Pieni Merenneito, Kinky Boots ja Billy Elliot. Terrence McNallyn tekstin on suomentanut Reita Lounatvuori, Lynn Ahrensin laulujen sanat Hanna Kaila. Anastasian roolissa nähdään Tampereen teatterin oma näyttelijä Pia Piltz. Muissa rooleissa esiintyvät Sinikka Sokka, Kaisa Hela, Petrus Kähkönen, Ville Majamaa, Joel Mäkinen, Elisa Piispanen, Elina Rintala, Annuska Hannula, Matti Hakulinen, Arttu Ratinen, Arttu Soilumo, Jon-Jon Geitel, Fanni Pennanen, Iina Suomalainen, Annette Lundell, Jenny Strandberg, Laura Ruusumaa, Samuli Pajunen, Riikka Riikonen, Davey van Pas, Chris Bewsher, Eleonoora Martikainen, Elina Haikka, Ville Mäkinen ja Konsta Reuter.
Maanantai 14.11.2022 klo 19 Lilla Teatern. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 14.10.2022. Lippuja on 30 kpl, à 32 euroa. Maksuviite 30384.
Loistava ystäväni on kahden lahjakkaan, mutta hyvin erilaisen tytön, Lenùn ja Lilan, kasvutarina ystävyydestä ja yhteisestä halusta päästä pois sodan kurjistamasta lapsuuden korttelista. Näytelmä kertoo heidän kapinoinnistaan niitä ahtaita rooleja vastaan, joihin lähiyhteisö ja koko yhteiskunta yrittää heitä pakottaa. Se on tarina siitä, kuinka kipeästi me tarvitsemme vierellemme loistavan ystävän, joka saa meidät ajattelemaan vapaammin ja uskaltamaan enemmän. Esityksessä kuljetaan Lenùn ja Lilan matkassa 1950-luvun alusta 2010-luvulle läpi Italian yhteiskunnallisten mullistusten.
Esitys perustuu Elena Ferranten Napoli-sarjan romaaneihin Loistava ystäväni, Uuden nimen tarina, Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät sekä Kadonneen lapsen tarina. Ystävyksiä Lenùa ja Lilaa esittävät Cecilia Paul ja Pia Andersson, muissa rooleissa nähdään Lumi Aunio, Peter Kanerva, Sanna Majuri, Pia Runnakko, Ursula Salo, Rasmus Slätis, Alexander Wendelin ja Joachim Wigelius.
Esityksen on ohjannut Riikka Oksanen. Tekstin on suomentanut Johanna Hedenberg ja dramatisoinut Hanna Piirto.
Esitys on ruotsinkielinen ja se tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi mobiilisovelluksen kautta.
Torstai 3.11.2022 klo 18:30 (Huom. aika!) Kaupunginteatteri, Pieni näyttämö. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 19.10.2022. Lippuja 40 kpl, à 39 euroa, lastenlippu 19 euroa. Esityksen voi varata kahdelle aikuiselle ja enintään kolmelle lapselle. Teatterin suosituksen mukaan esitys sopii kouluikäisestä ylöspäin. Maksuviite 30355.
Ystäväni pelikaani on Leena Krohnin romaanin Ihmisen vaatteissa pohjalta dramatisoitu fantasia-seikkailu sydämellisten tarinoiden ystäville. Iloinen, lämmin ja viisas näytelmä kertoo elämän ihmeellisyydestä sekä ihmisen ja luonnon suhteesta. Kun Emilin vanhemmat eroavat, poika muuttaa äitinsä kanssa kaupunkiin. Siellä Emil kohtaa uuden naapurinsa, mystisen herra Hyyryläisen, joka osoittautuu ihmisten vaatteissa kulkevaksi pelikaaniksi. Poika ja pelikaani ystävystyvät, päätyvät jännittäviin seikkailuihin ja opettavat toisensa näkemään maailman uusin silmin.
Esityksen on ohjannut Irene Aho ja dramatisoinut Sanna Niemeläinen. Rooleissa nähdään Ylermi Rajamaa, Elias Salonen, Sari Haapamäki, Sofia Hilli, Inkeri Hyvönen, Juha Jokela, Pertti Koivula, Sanna Majuri, Unto Nuora, Aino Seppo, Marjut Toivanen ja Kaisa Torkkel.
Tiistai 25.10. klo 19 Lilla Teatern. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 25.9.2022. Lippuja on 25 kpl, à 32 euroa. Maksuviite 30805.
Muumilaaksossa yhteiskunnalliset trendit vuorottelevat ja vievät asukkaat mukanaan. Muumiperhe ystävineen testaa erilaisia asenteita elämään ja miettii, pitäisikö panostaa velvollisuudentuntoon, nautintoihin, yrittäjyyteen, maineeseen, psykoanalyysiin vai olla piika? Tove Janssonin sarjakuva-albumit muodostavat tummemman, aikuisemman ja terävämmän maailman kuin hänen lapsille tarkoitetut kertomuksensa.
Näytelmä perustuu Tove Janssonin sarjakuviin ja on aikuisille suunnattu musiikkiteatteriesitys, joka on kielletty lapsilta! Esityksessä sarjakuvahahmot heräävät henkiin Heini Maarasen nukketeatteri-estetiikan ja Jakob Höglundin mielikuvituksellisen ohjauksen avulla.
Rooleissa nähdään Ulriikka Heikinheimo, Vuokko Hovatta, Robert Kock, Reetta Moilanen, Elena Rekola, Pia Runnakko, Ursula Salo, Riina Tikkanen, Alexander Wendelin ja Joachim Wigelius.
Esitys on ruotsinkielinen ja se tekstitetään suomeksi THEA-mobiilisovelluksen kautta. Sovelluksen voi ladata Google Playsta tai App Storesta.