Torstai 28.10. klo 19 Ryhmäteatteri
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 27.9. Lippuja 40 kpl, à 30 euroa. Maksuviite 30436.
Julkisuutta karttava markkinatalouden puolustaja Jukka Hopeaniemi (Santtu Karvonen) on Lapissa, josta hänen on päästävä nopeasti Helsinkiin suoraan uutislähetykseen. Ainoa keino ehtiä ajoissa perille on hänen edesmenneen isänsä entisen autokuskin Armas Kallion (Robin Svartström) ajama Jaguar. Pimeällä ja pitkällä matkalla halki Suomen ennättää kuunnella Bob Dylania ja Lucinda Williamsia mutta samalla myös kohdata itsensä.
Näytelmä perustuu Kari Hotakaisen samannimiseen romaaniin (2011), ja sen on dramatisoinut ja ohjannut Juha Kukkonen. Karvosen ja Svartströmin lisäksi rooleissa esiintyvät Minna Suuronen, Saara Kotkaniemi (vier.) ja Veeti Laasila (harj.) sekä videolla Pertti Sveholm.
Sunnuntai 24.10. klo 13 (HUOM. AIKA) Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 22.1. Lippuja on peruutusten vuoksi vielä saatavilla 23 kpl, à 45 euroa, lastenlippu 23 euroa. Jokainen jäsen voi tuoda mukanaan yhden aikuisen ja kolme lasta. Maksuviite 30371.
Aino Havukaisen ja Sami Toivosen rakastetut hahmot, outolalaiset Tatu ja Patu, astuvat Kaupunginteatterin näyttämölle Sami Rannilan ohjaamina. Kari Mäkiranta on säveltänyt musiikin tähän riemukkaaseen näytelmään, joka tarjoaa aikuisillekin iloista menoa.
Tatu ja Patu ovat saapuneet Helsinkiin serkkunsa Jorin vieraiksi. Jorilla on kuitenkin koko ajan niin kova kiire, että serkut eivät tahdo pysyä perässä. Seikkaillessaan ympäri Helsinkiä Tatu ja Patu kohtaavat monia ihmeitä, kuten feissarin, liikennevalot, ravintolapäivän ja kurahaalareihin sonnustautuneet mahdollisesti vaaralliset liivijengit.
Tiistai 12.10. klo 19 Lilla Teatern
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 12.9. Lippuja 20 kpl, à 51 euroa. Maksuviite 30180.
Dubliniin sijoittuva Once kertoo irlantilaisen katumuusikon ja tšekkiläisen maahanmuuttajan kohtaamisesta, joka johtaa koskettavaan tarinaan rakkaudesta ja musiikista. Musikaali on riipaiseva, lämmöllä ja huumorilla kerrottu tarina elämän risteyskohdista. Kaunis musiikki on ihastuttanut yleisöä monessa maassa, ja nyt esitys on mahdollista nähdä myös Suomessa.
Musikaalin on ohjannut ja sen koreografian on suunnitellut Jakob Höglund. Pääosissa nähdään Emma Klingenberg ja Tuukka Leppänen, muissa osissa Ulriikka Heikinheimo, Santeri Helinheimo Mäntylä, Aili Järvelä, Aleksi Kaufmann, Robert Kock, Pia Runnakko, Kalle Ruusukallio, Riku Vartiainen, Alexander Wendelin ja Joachim Wigelius. Lasta esittävät vuoroilloin Molla Rantamäki ja Vilja Seivo.
Esitys on ruotsinkielinen ja se tekstitetään suomeksi THEA-mobiilisovelluksen kautta. Sovelluksen voi ladata Google Playsta tai App Storesta.
Keskiviikko 20.10. klo 19 Kaupunginteatteri, Arena-näyttämö
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 17.9. Lippuja 50 kpl, à 42 euroa. Maksuviite 30274.
Antti, varakkaan teollisuussuvun raikulipoika (Martti Suosalo), on lähdössä treffeille, kun hänen ovelleen ilmestyy Mirka, Antin isän palkkaama turvamies (Katja Küttner). Rikolliset kiristävät isältä rahaa ja uhkaavat hänen perheenjäsentensä henkeä, jos hän ei maksa. Antti ei ota tilannetta vakavasti, ja syntyy kiivas taistelu vapauteen tottuneen Antin ja velvollisuudentuntoisen Mirkan välillä. Antti saa selville, että Mirka kärsii narkolepsiasta, ja alkaa kiristää häntä. Kaiken uhkailun ja kiristysten jälkeen Antti ja Mirka oppivat kunnioittamaan toisiaan ja lopulta jopa ystävystyvät. Näytelmän on kirjoittanut ja ohjannut Pasi Lampela.
Tiistai 28.9. klo 19 Kansallisteatteri, Suuri näyttämö
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 30.8. Lippuja 40 kpl, à 49 euroa. Maksuviite 30119.
Elämän rajallisuus koskettaa meitä kaikkia. Kun ihminen saa kuulla, että elinaikaa on jäljellä enää ehkä vain viikkoja, kaikki loppuu – ja jatkuu siitä huolimatta. Kuinka jatkaa tavallista arkea, joka yhtäkkiä onkin arvokkainta, mitä on? Kuinka kertoa lapsille, että isä kuolee pian? Kannattaako toivo? Päättyykö suru koskaan?
Tunnit, viikot, kuukaudet on näyttämöteos, jonka rooleissa esiintyvät Petra Karjalainen ja Timo Tuominen. Kati Kaartisen kirjoittama teos pohjautuu Reko ja Tina Lundánin romaaniin Viikkoja, kuukausia (2006) sekä Tina Lundánin romaaniin Ensimmäinen kesä (2008). Esityksen on ohjannut Tuomas Rinta-Panttila, ja musiikin on säveltänyt Jussi Tuurna.
Torstai 16.9. klo 19 Kaupunginteatteri, Pieni näyttämö
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 15.8. Lippuja 40 kpl, à 38 euroa. Maksuviite 30012.
Esitys perustuu Pajtim Statovcin Finlandialla vuonna 2019 palkittuun teokseen Bolla. Se kertoo
tarinan kielletystä rakkaudesta, naimisissa olevan perheenisän, albaani Arsimin sekä serbi Milošin välillä sodan oloissa 1990-luvun lopun Kosovossa. Yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen tarina nostaa esiin kysymyksiä mahdottomista suhteista, mutta samalla se on kuvaus ihmisen ristiriitaisuudesta, avioliitosta ja kaipauksesta. Onko tilanteita, joissa on oikein tehdä väärin? Tässä rakkaustarinassa hyvyys ja pahuus eivät ole mustavalkoisia.
Näytelmän ohjaa palkittu teatterintekijä Milja Sarkola, ja sen on dramatisoinut Ari-Pekka Lahti.
Päärooleissa nähdään Samuli Niittymäki, Mikko Kauppila ja Jessica Grabowski, muissa rooleissa
esiintyvät Jouko Klemettilä, Otto Rokka ja Ursula Salo.