Keskiviikko 18.11. klo 19 Lilla Teatern
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 19.10. Lippuja 20 kpl, à 32 euroa. Maksuviite 34322.
Märta Tikkasen Män kan inte våldtas (Miestä ei voi raiskata) oli lähes 50 vuotta sitten teos, joka ei varmaankaan jättänyt ketään kylmäksi. Teokseen pohjautuvassa näytelmässä 40-vuotispäiväänsä viettävä Tova Randers, jota esittää Lillanissa Minttu Mustakallio, joutuu väkivaltaisen raiskauksen uhriksi ja päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Aihe on raskas, mutta näytelmässä on myös kepeitä ja koomisia sävyjä.
Näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Sara Giese. Muissa rooleissa esiintyvät Ulriikka Heikinheimo, Robert Kock, Pia Runnakko, Joachim Wigelius ja Alexander Wendelin.
Torstai 12.11. klo 19 Teatteri Avoimet Ovet
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 29.9. Lippuja 40 kpl, à 28 euroa. Maksuviite 34267.
Näytelmä on amerikansuomalaiseen kansanmusiikkiin perustuva musiikkiteatteriesitys, joka kertoo tositarinan suomalaisesta siirtolaisesta Tom Sukasesta ja sisusta, jonka avulla hän kaiken menetettyään rakentaa laivan keskelle preeriaa ja raahaa sen vesireittien varrelle purjehtiakseen takaisin Suomeen. Sukanen kastaa laivan Sontiaiseksi uutteran koppakuoriaisen mukaan ja sanoo: ”En minä ole hullu, minä vain haluan kotiin.” Sukanen ja laiva ovat vertauskuva kaikille vaeltajille, kaipaajille, vieraudelle ja sille, mitä on kantaa ylisukupolvista ulkopuolisuuden taakkaa.
Esityksen on kirjoittanut ja ohjaa Hanna Kirjavainen. Musiikkina kuullaan muun muassa Lännen-Jukkana tunnetun J. Karjalaisen sovituksia vanhoista amerikansuomalaisista kansanmusiikkikappaleista ja Lännen-Jukan esitystä varten säveltämiä uusia lauluja. Esiintyjät ovat eturivin muusikkonäyttelijöitä: Aarni Kivinen, Johanna Koivu (Elonkerjuu-yhtye), Pekka Lehti, Juha Pulli ja Anna-Riikka Rajanen.
Torstai 5.11. klo 19 Espoon Kaupunginteatteri
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 4.10. Lippuja 42 kpl, à 34 euroa. Maksuviite 34199.
Juha Hurme on jälleen asialla. Hän on dramatisoinut ja ohjannut Irmari Rantamalan esikoisteoksen, omaelämäkerrallisen kertomuksen miehestä, joka etsii elämän tarkoitusta 1900-luvun alun aatteiden ja maailmanhistorian käänteiden melskeessä ja kirjoittaa Teosta. Teatterin mukaan luvassa on ”kansannäyttämöperinteestä ammentava show, jossa Harhaman traaginen elämänkohtalo värittyy aikakauden aatteilla”.
Irmari Rantamala on suomalaisen kulttuurihistorian kiinnostavimpia hahmoja. Hänet tunnetaan myös nimillä Algot Untola, Maiju Lassila, Väinö Stenberg, J. I. Vatanen, Liisan-Antti ja Jussi Porilainen. Tunnetuimmalla nimellään Maiju Lassila hän julkaisi teoksen Tulitikkuja lainaamassa.
Näyttämöllä esiintyvät Tomi Alatalo, Eetu Känkänen, Antti Laukkarinen, Enni Ojutkangas, Cécile Orblin ja Roosa Söderholm.
Tiistai 27.10. klo 19 Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 26.9. Lippuja 60 kpl, à 84 euroa. Maksuviite 34102.
Maailman parhaimpien elokuvien joukkoon arvioitu Päiväni murmelina -elokuva (Groundhog Day) sai ensi-iltansa musikaalina vuonna 2016 Lontoossa, ja oli heti valtava menestys. Broadwaylla musikaali esitettiin 2017, ja nyt on vuorossa Helsinki. Musikaalin ohjaa Samuel Harjanne, joka on aiemmin ohjannut menestyksekkäästi Kaupunginteatterin musikaalit Kinky Boots ja Pieni merenneito. Tekstin on suomentanut Hanna Kaila.
Tv:stä tuttu, itsekeskeinen säämies Phil Connors, jota esittää Lari Halme, lähetetään vastalauseistaan huolimatta syrjäiseen kylään raportoimaan perinteisestä tapahtumasta, Murmelipäivästä. Jotakin tapahtuu, ja kauhukseen Phil tajuaa heräävänsä aina uudestaan samaan aamuun. Päivät toistuvat samanlaisina, samat rasittavat tyypit tulevat aina vastaan, samat rikokset toistuvat. Vähän aikaa elämä, jossa ei tarvitse vastata tekojensa seurauksista, maistuu, ja paljon ehtii tapahtua, ennen kuin Phil on valmis heräämään uuteen aamuun. Tarinassa kysytään, oppiiko Phil arvostamaan elämää ja pystyykö egoistinen työnarkomaani avartamaan elämänkatsomustaan ja ottamaan huomioon ympäröivän todellisuuden. Voiko jokainen päivä todellakin olla uusi ja elämisen arvoinen?
Torstai 22.10. klo 19 Studio Pasila
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 21.9. Lippuja 50 kpl, à 40 euroa. Maksuviite 34047.
Kiviä taskussa on harvinainen ilmiö suomalaisen teatterin kentällä; sitä on esitetty loppuunmyydyille katsomoille jo vuodesta 2002 lähtien. Myös tämä syksy on loppuunmyyty, joten nyt on kerhon kautta mahdollisuus saada lippu tähän harvinaislaatuiseen esitykseen, joka kannattaa nähdä toisenkin kerran. Näytelmän on ohjannut Pentti Kotkaniemi, ja Charlien ja Jaken rooleissa ovat näyttelijävirtuoosit Mika Nuojua ja Martti Suosalo. Virtuooseja tarvitaankin, koska heillä on näytelmän aikana 15 roolia. Tarina alkaa siitä, kun 35-vuotiaat Charlie ja Jake menevät avustajiksi amerikkalaisen elokuvan kuvauksiin ja joutuvatkin tekemään aivan muuta kuin ennakkoon aavistavat. Vaikka esityksessä saa nauraa, se ei ole komedia.
Torstai 15.10. klo 19 Kaupunginteatteri, Pieni näyttämö.
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 13.9. Lippuja 40 kpl, à 36 euroa. Maksuviite 34429.
Punaorvot käsittelee syvää kansallista traumaa ja vaiettua ajanjaksoa Suomen historiassa. Kansakunta oli vuonna 1918 jakautunut, ja Suomessa oli sodan jäljiltä lähes 25 000 punaorpoa. Lapsia joutui oikeuteen ja vankileireille. Valtioeliitin johdolla syntyi ajatus siirtää punaisten lapsia ideologisesti parempiin kasvuoloihin Pohjanmaalle pois kaupungeista ja ”huonojen” työläisäitien luota. Kaikesta oli pulaa, mutta köyhäinavun hakeminen tarkoitti sekä äänioikeuden että lasten menettämistä.
Näytelmä kertoo erään Helsingin Toisella linjalla asuvan perheen tarinan. Isä on kuollut sodan jälkiselvittelyissä, ja äiti joutuu luopumaan lapsistaan, koska näille ei riitä ruokaa. Näytelmä seuraa äidin ja lasten elämää Helsingissä ja Pohjanmaalla sijoitusperheissä. Se on koskettava kuvaus äidinrakkaudesta, toivosta ja anteeksiannosta ja antaa äänen niille, jotka olivat täysin syyttömiä ympäröiviin tapahtumiin.
Näytelmän ohjaa Lauri Maijala, ja siinä esiintyvät Antti Autio, Anna Böhm, Riitta Havukainen, Miika Laakso, Kari Mattila, Ella Mettänen, Leena Rapola, Wenla Reimaluoto ja Marjut Toivanen. Esitysoikeuksia valvoo Anneli Kanto.