Torstai 24.9. klo 19 Kaupunginteatteri, Pieni näyttämö.
Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 22.8. Lippuja 30 kpl, à 36 euroa. Maksuviite 34160.
Kari Heiskasen kirjoittama ja ohjaama hirtehiskomedia käsittelee jatkosodan jälkeistä aikaa ”vaaran vuosia” ja sitä, miten neuvostoliittolaiset elivät ja kokivat komennuksensa entisessä vihollismaassa. Vaaran vuosista on kirjoitettu paljon, mutta ei juuri Neuvostoliiton näkökulmasta. Näytelmän päähenkilö on valvontakomission johtaja Andrei Zdanov, joka Heiskasen kuvaamana tuntee joutuneensa Stalinin epäsuosioon ja ottaa Helsingin komennuksen rangaistuksena. Näytelmässä on mukana myös Mannerheim ja Kekkonen, joka toimii ensin Zdanovin puolesta ja sitten vastaan. Suomalaiset eivät mitenkään helpota Zdanovin työtä.
Ennen Stalinin suloinen ruoska -näytelmää Kaupunginteatterissa on esitetty Juha Vakkurin kirjoittama ja Kari Heiskasen ohjaama Mannerheim ja saksalainen suudelma sekä Kari Heiskasen kirjoittama ja ohjaama Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu. Nämä kuvasivat kahta muuta historiallista tilannetta, jolloin Suomen politiikassa elettiin vaikeita aikoja. Tässä näytelmässä esiintyvät Pekka Huotari, Risto Kaskilahti, Merja Larivaara, Tuukka Leppänen, Sixten Lundberg, Petja Lähde, Jari Pehkonen, Pihla Pohjolainen, Aino Seppo ja Joachim Wigelius.
PERUUTETTU
Perjantai 20.3. klo 19 Kansallisteatteri, Suuri näyttämö. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 20.2. Lippuja 60 kpl, à 37 euroa. Maksuviite 34128.
Paavo Westerbergin kirjoittama ja ohjaama Sinivalas kuvaa Annaa, joka elää kuin unessa.
Äidin kuolema ja aviomiehen sairastuminen ovat saaneet menestyvän luovan yksikön johtajan kadottamaan otteen elämästään. Annalle rakas sukutila, ulkomeren saarella sijaitseva huvila, on joutumassa myyntiin vastoin hänen tahtoaan. Anna tahtoisi säilyttää tilan, mutta sisarusten kesken ei löydy yksimielisyyttä yhteisen omaisuuden kohtalosta. Kun saareen saapuu Annan muusikkoveljestä elämäkertaa kirjoittava Laura, Anna joutuu tuntemattoman voiman nielemäksi.
Esityksessä on huikea ryhmä upeita näyttelijöitä. Annaa esittää Elena Leeve ja Lauraa Emmi Parviainen. Muissa rooleissa nähdään Eero Aho, Elmer Bäck, Kristiina Halttu, Esa-Matti Long, Markku Maalismaa, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen ja Timo Tuominen.
PERUUTETTU
Tiistai 31.3. klo 19 Kansallisooppera. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 30.1. Lippuja 40 kpl, à 95 euroa. Maksuviite 34461.
W. A. Mozartin Don Giovanni on yksi maailman tunnetuimmista oopperoista. Tällä kertaa sen ohjaa teatterimaailmasta tuttu Jussi Nikkilä. Hänen tulkinnassaan Don Giovannissa yhdistyvät nykyaika ja rokokoo, ja luvassa on karnevalistista iloa, himoa ja huumoria. Uudessa toteutuksessa keskeisiä ovat henkilöiden suhteet ja niiden dynamiikka. ”Todellista rakastamista on antautua sille, että voi tulla haavoitetuksi”, Jussi Nikkilä sanoo. ”Siihen Don Giovanni ei kykene. Ehkä tämä on hänen tragediansa.”
Don Giovannia esittää Tuomas Pursio, donna Annaa Liine Carlsson. Muissa rooleissa esiintyvät Koit Soasepp, Tamuna Gochashvili, Tuomas Katajala, Markus Suihkonen, Henri Uusitalo ja Olga Heikkilä.
PERUUTETTU
Tiistai 7.4. klo 19 Espoon Kaupunginteatteri. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 5.3. Lippuja 40 kpl, à 37 euroa. Maksuviite 34351.
Amerikkalaisen Lehman Brothers -pankin romahdus vuonna 2008 käynnisti yhden kaikkien aikojen vaikeimmista finanssikriiseistä. Kriisi vaikuttaa edelleen jokapäiväiseen elämäämme. Stefano Massinin näytelmä on tarina saksalaisesta Lehmanin maahanmuuttajaperheestä, joka rakentaa mahtavan talousimperiumin. Perheen vaiheita seurataan kolmen sukupolven ajan ja samalla kuvataan modernin kapitalismin kehitystä, rahatalouden nousua ja massakulutuksen alkua. Tarina alkaa vuodesta 1944 ja päättyy vuoteen 2008, jolloin kaikki romahtaa. Näytelmä osoittaa viiltävästi, kuinka talousjärjestelmä toimii ja kuinka unelma muuttuu painajaiseksi.
Näytelmää on esitetty monissa maissa. Suomessa sen ohjaa Davide Giovanza. Tekstin on suomentanut Elina Suolahti, ja näyttämöllä esiintyvät Jussi Lehtonen, Juha Sääski, TimoTorikka ja Maija Ruuskanen.
Torstai 16.4. klo 19 Teatteri Avoimet Ovet. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 4.3. Lippuja 50 kpl, à 28 euroa. Maksuviite 34393.
Näytelmä on amerikansuomalaiseen kansanmusiikkiin perustuva musiikkiteatteriesitys, joka kertoo tositarinan suomalaisesta siirtolaisesta Tom Sukasesta ja sisusta, jonka avulla hän kaiken menetettyään rakentaa laivan keskelle preeriaa ja raahaa sen vesireittien varrelle purjehtiakseen takaisin Suomeen. Sukanen kastaa laivan Sontiaiseksi uutteran koppakuoriaisen mukaan ja sanoo: ”En minä ole hullu, minä vain haluan kotiin.” Sukanen ja laiva ovat vertauskuva kaikille vaeltajille, kaipaajille, vieraudelle ja sille, mitä on kantaa ylisukupolvista ulkopuolisuuden taakkaa.
Esityksen on kirjoittanut ja ohjaa Hanna Kirjavainen. Musiikkina kuullaan muun muassa Lännen-Jukkana tunnetun J. Karjalaisen sovituksia vanhoista amerikansuomalaisista kansanmusiikki-kappaleista ja Lännen-Jukan esitystä varten säveltämiä uusia lauluja. Esiintyjät ovat eturivin muusikko-näyttelijöitä: Aarni Kivinen, Johanna Koivu (Elonkerjuu-yhtye), Pekka Lehti, Juha Pulli ja Anna-Riikka Rajanen.
Keskiviikko 22.4. klo 19 Ryhmäteatteri. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 22.3. Lippuja 80 kpl, à 31 euroa. Maksuviite 34432.
Juha Kukkosen ohjaaman näytelmän nimi perustuu psykiatri Hannu Lauerman samannimiseen kirjaan. Näytelmässä työttömyyden yllättämä pariskunta turvautuu digitaaliguruun, joka johtaa heitä henkilökohtaisen kasvun ytimeen ja luo aivan uudenlaisia mahdollisuuksia saavuttaa mainetta ja rikkauksia. Gurun oppien mukaan ei tarvitse tyytyä vähään, jos hallitsee vaikuttamisen keinot. Pariskunnan ammattitaito ja muut tottumukset menevät uusiksi, kun he opettelevat selviytymisen lainalaisuuksia huomiotalouden maailmassa, jossa tärkeintä on kyky johtaa yhteisöjen mieltä.
Elämme aikaa, jolloin ihmisten tahdoista, tarpeista ja haluista kilpailevat monet manipulaation mestarit markkinoijista poliitikkoihin ja mediasta somevaikuttajiin. Usko, toivo, huijaus on näytelmä pelikentistä, joiden valuuttaa ovat ihmisten arimmat toiveet ja pelot. Rooleissa ovat Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svartström ja Jutta Järvinen (TeaK).