Torstai 12.1.2023 klo 19 Vallilan Kansallisteatteri. Varaukset ja maksut tai peruutukset viimeistään 11.12.2022. Lippuja on 40 kpl, à 40 euroa. Maksuviite 30054.

Kansallisteatterin näyttelijöiden aloitteesta syntynyt Lauletut laulut on tunnelmallinen lauluilta, joka vie musiikilliselle aikamatkalle teatterin historiaan. Illan aikana kuullaan sekä vanhoja tuttuja että harvinaisempia lauluja 1800-luvun lopulta tähän päivään. Lauluja ovat säveltäneet vuosien varrella muun muassa Oskar Merikanto, Heikki Aaltoila, Anna-Mari Kähärä, Maija Ruuskanen ja Jussi Tuurna.

Lauluja esittävät illan aikana Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Pirjo Luoma-ajo, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi, Sari Puumalainen, Janne Reinikainen ja Paula Siimes. Esityksen on ohjannut Mika Myllyaho, dramaturgeina ovat Tuomas Kesälä ja Riitta Keränen.